On ollut kivaa aktivoitua taas vähän blogin suhteen, ja se innosti mua myös katselemaan kuvia viime vuosilta ja asioista, joita on nähty ja koettu. Ne kuvat ovat ihanan lohdullisia, varsinkin kun mediasta tulee kokoajan jotain maailmanlopun uutisia, surua ja ahdistusta ja tulevaisuus tuntuu synkältä ja oma maailmani on kutistunut kerrostalokämpän kokoiseksi. Optimisti itsessäni toivoo, että nämä isot ongelmat on kysymyksiä, joihin meidän pitää vaan löytää vastauksia. Ja että uudet seikkailut odottavat vielä horisontissa kunhan maailma toipuu tästä pandemiasta. Lisäksi haaveilen siitä, että me ihmiset keksittäisiin jotain hyviä tapoja matkustaa vähän ympäristöystävällisemmin.
Itsekin siis kärsin esimerkiksi jonkinasteisesta ilmastoahdistuksesta, joten toisaalta on sekalaiset fiilikset jakaa vanhoja matkakuvia julkisesti. Toisaalta lähes kaikki viime vuosien matkat ovat liittyneet miehen sukulaisten tapaamiseen, joten niillä on ollut erityinen merkitys meille. Ja lisäksi matkustaminen voi tuoda elämään ihan uudenlaista perspektiiviä.
Haluan aloittaa matkakuvieni esittelyn siis Lontoosta, koska se oli ensimmäinen paikka, missä lentokoneesta laskeutuessani kengänpohjani saivat ensikosketuksen Brittein saariin Gatwickin lentokentällä neljä vuotta sitten. Silloin Englannissa joulukuu oli harmaa ja sateinen, ja minä jännitin, koska tapaisin mieheni sukulaisia ensimmäistä kertaa, ja murehdin esimerkiksi siitä, että kuulostaako englantini hassulta. Jälkikäteen voi sanoa, ettei siitä kannata ottaa paineita, kaikilla on omat aksenttinsa, se on ihan ok. Natiivipuhujille ei pitäisi tulla shokkina se, että ulkomaalaiset saattaa kuulostaa ulkomaalaisilta!
Lontoon valokuvat aloitan Shardista, koska se oli ensimmäinen nähtävyys, mihin törmäsin Lontoossa.
Gatwickin lentokentältä raahauduttiin matkalaukkujen kanssa junaan joka suuntasi kohti Lontoon cityä. Maisemat olivat mielestäni ihmeen vihreitä siihen nähden, että jouluun oli enää muutama päivä. Matkalaukussa oli mukana lakkasuklaata tuliaisina Suomesta. Kaikkialla oli tiilitaloja ja joka paikassa kasvoi murattia.
Juna saapui London Bridge stationille, ja raahasimme taas matkalaukkujamme aseman ovista ulos. Heti ulos päästyämme melkein kaaduin katuun kun käännyin katsomaan taakseni, kun huomasin että oltiinkin jo Shardin juurella. Se näyttää singahtavan maasta ja jatkuvan johonkin stratosfäärin paikkeille, niin että rakennuksen juurella mua alkoi ihan huimata. Tarkalleen ottaen se on 310 metriä korkea.
Siitä lähdettiin sitten Thames-joen yli etsimään meidän hotellia joka oli ihan The Tower of Londonin vieressä oleva hub by Premier Inn London Tower Bridge hotel. Seuraavana päivänä mentiin ensin Gregg'siin hakemaan voileipiä ja sieltä uudestaan Shardiin.
The View from The Shardiin eli näköalakerroksiin päästiin jonottamisen jälkeen.
Sää oli onneksi melko kirkas, ja pilvisellä säällä näköalakerrokset voivat tosiaan peittyä pilviharsoon.
Hissi vei meidät yläkerroksiin, ja me hetken aikaa pyörittyämme ja paikkaa ihmeteltyämme otettiin eväät repusta ja istuttiin lasiseinän viereen syömään voileipiä ja katselemaan horisonttiin levittäytyvää, talvi-illassa hämärtyvää Lontoota.
0 Kommentit